Viikko alkoi vauhdikkaasti. Töissä on vaihteeksi säpinää ja vaikuttaa siltä, että urheilukausikin on hyvällä alulla muutenkin kuin MM-kisojen osalta. Kiskoin maanantaina lenkkarit jalkaan ja lähdin aluksi ihan vaan pikkulenkille. Jossain vaiheessa tie vei naista niin lujaa, että kiersin kokonaisen järven (!) Tienviitoista päätellen matkaa kertyi ainakin 10 km.
Moni muukin on aloittelemassa taas liikuntaharrastukset mm. kaupungin pepunpingotuslaitoksissa. Ahtauduin eilen muokkaustunnille kymmenien muiden kiinteämmästä kehosta haaveilevien naisten sekaan. Itsensä näkeminen kokovartalopeilistä antoi lisätsemppiä painojen nosteluun . . Taas kerran piti todeta, että tottumukset kostautuvat, jos niihin kuuluu liikaa herkkuja ja liian vähän liikuntaa.
Konttorirotan työ jumittaa, kun koneen äärellä pitää kyhjöttää 7,5h päivässä. Itse huomaan lihaksiston surkastumisen viimeistään silloin, kun alaselkään iskee noidannuoli. Kuntoilu alkaa taas kummasti kiinnostaa, kun voimattomien lihassäikeiden krampit vievät jaloista voimat ja koordinaation.
Isän selkä kului työkelvottomaksi metsätöissä, tyttären selkä painuu kasaan paperitöissä. Suomi menee selvästikin eteenpäin . .
Kommentit