Kihokkien
peittämä maa sai varpaani kipristelemään. Lihaa syövien kasvien punainen matto
levisi eteeni ja punaisella matolla lepäsi pääskysen raato. Käteni vetäytyivät
nyrkkiin, kun viha heräsi ja alkoi porista sisälläni.
Kuollut lintu ei
ollut ensimmäinen. Matkalla hiekkakuopalle olin löytänyt sammalien ja risukon
seasta kuolleita sorsia, västäräkkejä ja rastaita. Huusin niin, että ääneni
rikkoutui rumaksi kihinäksi. Vihan piti purkautua. Jalkani pureutuivat maahan,
kun kimposin suoksuun. Raajani liikkuivat kuin hidastetetussa filmissä, kehoni
ei kyennyt etenemän ajatusten kieppuvalla vauhdilla.
Ensimmäinen
ihminen, joka osui eteeni, oli isä. Huusin jo kaukaa, ilman sanoja, pelkkää
raivoa ja kostonhimoa. Isä oli matkalla pihan poikki navetalle, mutta
jähmettyi nähdessään vihasta jäykkänä pinkovan hahmoni. En pysähtynyt. –Tuomo,
perkele! Ku-kaan EI ammu pääskysiä!
Kilometrin
pituinen taival oli polttanut kehostani kaiken hapen. Suussani oli veren maku,
kun keuhkot täyttyivät ja tyhjenivät. Olin kuitenkin vasta matkan
puolivälissä. Korviini kantautui jotain, ihan kuin isä olisi huutanut perääni.
Naapurissa asui minua
puoli vuotta nuorempi poika, jolta olin muutama vuosi aikaisemmin iskenyt
hampaan irti. Tiesin, että Tuomo oli saanut enoltaan syntymäpäivälahjaksi ilmakiväärin edellisellä viikolla . .
Punertava,
yksikerroksinen tiilitalo näytti yhtä umpimieliseltä kuin aina ennenkin.
Haukoin henkeä kivisellä pihalla. Ovesta astui ulos kalju mies, Tuomon
isoisä. En ollut koskaan pitänyt hänestä. Varautunut vanhus ei puolestaan
pitänyt lapsista. Olin ollut paikalla, kun villit leikit olivat päättyneet
vyöllä piiskaukseen. Minuun ei oltu koskettu, mutta olin osasyyllinen pojan
rangaistukseen.
Nähdessäni kärttyisen miehen, raivoni leimahti jälleen. Tärisevällä tytön äänellä huusin,
että jos joku vielä ampuu yhdenkin linnun meidän mailla, isä ostaa viimeinkin
oman haulikon ja suolapanoksia ja ampuu kaikkia, jotka uskaltavat tulla aseen
kanssa meidän maille. Ja minä tiedän, että Tuomo on käynyt ampumassa pääskyset,
ja että se on sai-rasta.
Sitten alkoi
hillitön tärinä ja itku. Käännyin ja juoksin pois. Kyyneleet valuivat ja kastelivat
paitani. Kompuroin sokeana kohti kotia, kun törmäsin isään, joka oli tulossa
mäkeä ylös. Katsoimme häkeltyneinä hetken toisiamme, kunnes pakenin ulisten
metsään. Vajosin maahan vasta ison kuusen juurella, jossa pidin piilopaikkaani.
Halusin vain hävitä maan pinnalta. Makasin vihreiden oksien alla iltaan asti.
